Teksti ja kuva: Tarja Laitinen
Kansikuva: Andy Gries from Pixabay
Merja ja Antti elivät normaalia kiireistä ja touhun täyteistä elämäänsä hyvillä mielin. Antti nautti työstään omassa yhden miehen yrityksessään ja Merjan päivät täyttyivät omien töiden lisäksi monenlaisista harrastuksista ja aktiviteeteista. Elämä oli kiireistä ja vain lapsenlasten vierailut saivat molemmat jäämään kotiin ja silloin nautittiin lasten kanssa puuhastelusta.
Puolitoista vuotta sitten keväällä Merja ja Antti olivat mökillään kaatamassa puita rakenteilla olevan uuden mökin tieltä. Työpäivät venyivät pitkäksi ja eräänä aamuna Antti ehdotti itselleen epätyypilliseen tapaan, että voisi vielä hetken lepäillä ja köllötellä ennen aamukahvia. Tuvan pöydän äärellä penkillä istuessaan häntä alkoi yhtäkkiä huimaamaan ja hän tuupertui siihen Merjan käsiin. Merja joutui elvyttämään miestään 18 minuuttia ennen ambulanssin saapumista. Kun ambulanssin valot häipyivät näköpiiristä, hän jäi tilanteeseen aivan yksin epätietoisena siitä, tulisiko Antti selviämään ja vailla tietoa edes siitä, mihin sairaalan hänen miestään vietiin.
Yhdeksän kuukauden eri sairaala- ja kuntoutusjaksojen jälkeen Antti pääsi vihdoin kotiin. Hän oli menettänyt 75% näkökyvystään ja liikuntakykynsä laaja-alaisen kallonpohjan valtimotukoksen seurauksena.
Sairaalajaksojen aikana Merja joutui aloittamaan yhdessä heidän poikansa Antin kanssa yrityksen alasajon, soittelemaan ja selvittelemään asioita sekä opettelemaan ja sisäistämään monenlaisia uusia taitoja. Tähän asti kodin vastuut perheessä olivat menneet vanhakantaiseen tapaan, jossa Merjan kantoi vastuun kodinhoidosta ja Antti taas pankkiasioiden ja tietotekniikan lisäksi fyysisesti raskaimmat kotityöt, kuten saunapuiden pilkkomiset, pihatyöt, lumenauraukset ja kodin remontit. Koska Antin on ollut vaikea hyväksyä oma muuttunut tilansa ja mieli on ollut maassa, hän ei ole jaksanut kiinnostua oikein mistään kodin asioista. Näin myös päätösten tekeminen on jäänyt yksin Merjan harteille.
Mistä voimavaroja – mikä auttaa jaksamaan?
Merjan mielessä on usein käynyt ajatus: ”Mistä minua rangaistaan, mitä pahaa olen tehnyt?”. Kärsivällisyys on usein ollut koetuksella ja on joutunut pinnistelemään, ettei sanoisi toiselle pahasti. Onneksi ympärillä on kuitenkin ystäviä, joille voi purkaa pahaa mieltään ja jotka jaksavat kuunnella Merjan avointa tilitystä.
Omaa oloa on helpottanut myös touhuaminen paljon erilaisten asioiden ja harrastusten parissa. Itsekseen jupiseminen joskus rumien sanojen kera on ollut tehokas kiukun ja turhautumisen purkutapa erityisesti silloin, kun samalla hakkaa puita tai vaikka purkaa sen kamalan pressupäällysteinen autokatoksen, jota on aina inhonnut.
Tavaroita on mennyt myyntiin ja vintti on tullut siivottua ja tyhjennettyä turhasta tavarasta. Tätä tehdessään Merja on todennut tekevänsä samalla niin sanottua kuoleman siivousta itselleen. Pelko omastakin sairastumisesta tai äkillisestä kuolemasta on saanut Merjan miettimään sitä tavaramäärää, jonka jättää jälkeensä. Ajatus siitä, että muut joutuisivat siivoamaan ne ja hankkiutumaan niistä eroon, tuntuu ahdistavalta, ja siksi niiden läpikäyminen on helpottanut oloa.
Lapset ja lapsenlapset ovat olleet tärkeässä roolissa kaiken keskellä. He ovat osaltaan auttaneet mahdollisuuksiensa mukaan kaikessa, ja erityisesti poika on ollut suurena apuna kaikissa järjestelyissä ja töissä.
(teksti jatkuu kuvan jälkeen)
Menneisyydestä Merja kaipaa eniten sitä hellyyttä ja lämpöä, mikä heidän välillään Antin kanssa oli. Asioita oppii kyllä tekemään ja hoitamaan, mutta läheisyyden kaipuuta on vaikea täyttää millään muulla. Tunteista puhuminen ei ole helppoa ja usein tunteet purkautuvatkin jonkinlaisina äkäisyyspiikkeinä tai vastaavina ikävinä tunteenpurkauksina. Merja kaipaisi esimerkiksi luentoa tästä aiheesta ja mahdollisuutta keskusteluun yhdessä puolison, mutta myös muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.
OivaAjan lomajaksolla Merja oppi sen, että aina ei tarvitse tehdä täydellä höyryllä kaikkea. Rauhalliseen tahtiin tehdyt kävelylenkit ja patikkaretki avasivat silmät näkemään ympäristöä uudella tavalla, olemaan läsnä siinä hetkessä. Tämän vaikutuksen Merja on nähnyt nyt arjessaan, kun he molemmat uskaltavat nauttia lepohetkestä hyvällä omallatunnolla. Rauhallisuus ja hitaampi arki on tullut kiireen ja ylenmääräisen touhuamisen tilalle.
Merja nosti vertaistuen merkityksen vahvasti esille loman hyvistä vaikutuksista. Muiden tarinoita kuunnellessaan oma elämäntilanne ei tuntunut enää niin mahdottoman raskaalta ja haastavalta. Muillakin on vaikeaa ja joillakin jopa vielä haastavampaa. Sen toteaminen helpotti oloa ja opetti olemaan kiitollinen siitä, mitä omassa elämässä on edelleen olemassa. Myös se, että muut jaksoivat kuunnella kiinnostuneesti Merjan juttuja, tuntui hyvältä.
Merja kaipaa omaishoitajana enemmän omaa lomaa ja aikaa itselle. Kolme lomapäivää kuukaudessa on todella vähän, kun omaishoitajat tekevät työtä 24/7. Kuka muu jaksaisi tehdä vastuullista ja raskasta työtä ilman kunnollisia taukoja tai lomia? Avun saaminen kotiin on vaikeaa. Ylimääräisten vapaahetkien saamisen pitäisi olla mahdollista jokaiselle omaishoitajalle, jotta omia asioitaan voisi käydä hoitamassa ilman huolta ja kiirettä. Näiden vapaahetkien pitäminen ei saisi vähentää kuukausittaisten vapaapäivien määrää.
