Viime vuosina on yhä vilkkaammin puhuttu palautumisen merkityksestä. Ei ihme, sillä mielen ja kehon palautuminen rasituksista takaa sen, että solut pääsevät uusiutumaan, energiavarastot täyttymään ja olemus kaikkineen saa palata normaalitilaan.
Eikä siinä kaikki, vaan palautuminen sallii myös ylivirittyneen tunnetilan tasaantua ja kokemuksen muuttua oppimiseksi, kun koettua kertaa mielessä ja miettii mitä tekisi edelleen samalla, mitä eri lailla.
Lyhyesti sanoen palautuminen tukee kehon ja mielen joustavaa tasapainoa.
Jokaisen tasapaino horjahtaa välillä. Tulee vahinkoja, kremppaa ja pahaa mieltä. Se ei ole vaarallista, koska arkiset koettelemukset vain kuuluvat elämään. Sen sijaan pitkäaikaisella ylikuormituksella ilman tarpeellista palautumisen mahdollisuutta voi olla vakavat seuraukset.
Parhaiten tunnetaan uupumisen vaara - mikä ei silti tarkoita sitä, että sen aina onnistuisi välttämään.
Uupuminen on pohjimmaltaan joukko kehon ja mielen luonnollisia reaktioita silloin, kun kuormitus on pitkän aikaa ylittänyt voimavarat esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa moni omaishoitaja elää.
Uupuminen on salakavalaa. Usein se oireilee ensinnä väsymyksellä, johon ei lepokaan auta, jos sellaiseen ylipäätään on riittävää mahdollisuutta. Toisilla alkaa muisti pätkiä ja keskittyminen vaikeutua, joskus niin pahoin, että mielessä käy epäily alkavasta muistisairaudesta. Yleensä siitä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä huonon muistamisen syyksi riittää pelkkä ylikuormitus.
Jotkut valtaa voittamaton tarve päästä omaan rauhaan - jälleen toive, jonka toteuttaminen on omaishoitajan elämässä usein vaikeaa. Jos omaan rauhaan ei pääse, tuloksena voi olla kärsimätön ja kiukkuinen, tai sitten viimeisillä voimillaan itsestään ystävällisyyttä puristava omaishoitaja.
Jotkut oireilevat vain ruumiillisilla vaivoilla, infektiokierteillä ja olemassaolevien sairauksien pahenemisella. Ja niinkin voi käydä, että voimat kerta kaikkiaan loppuvat. Jos eivät aikaisemmin, niin viimeistään silloin kun omaishoito aikanaan päättyy
